AJANKOHTAISTA

Feeling the Climate: A Musical Discussion, Exhibition Laboratory, Helsinki 2018. Kuva: Arttu Stoor.

Joulukuu 2018

FEELING THE CLIMATE: A MUSICAL DISCUSSION -KESKUSTELUTILAISUUS EXHIBITION LABORATORYSSA 

Feeling the Climate: A Musical Discussion -keskustelutilaisuudessa 1.12.2018 pohdittiin ilmastonmuutoksen kokemista sekä taiteen, tieteen ja median tarinoiden vaikutusta kokemukseemme ilmastonmuutoksesta. Puhujina olivat ilmastotutkija Mikael Hildén (Suomen Ympäristökeskus), ympäristötutkija Panu Pihkala (Helsingin yliopisto) sekä ilmastoaktivisti Paula Sankelo (Ilmastovanhemmat ry.). Tilaisuuden juonsivat kuvataiteilija-tutkija Henna Laininen (Taideyliopiston Kuvataideakatemia) sekä kirjallisuudentutkija Kaisa Kortekallio (Helsingin yliopisto).

Illan aikana kuultiin myös äänisuunnittelija Eero Niemisen ja Tom Lönnqvistin äänittämiä ja säveltämiä äänimaisemia sulavilta jäätiköiltä Islannista ja Norjasta. Muusikko Markus Virtala kommentoi jäätiköiden ääniä trumpetillaan, ja Panu Pihkala esitti äänimaisemien yhteydessä jäätiköihin liittyviä mietteitä. Ilta päättyi improvisoituun konserttiin, jossa Niemisen ja Lönnqvistin modulaarisyntetisaattorilla muuntelemat jään äänet ja Virtalan trumpettisoolot loihtivat musikaalisen keskustelun. Illan aikana yleisö pääsi myös nauttimaan Paula Sankelon ilmastoaiheisesta kraftivismista: ristipistotöistä ja kanavakirjonnoista.

Feeling the Climate -keskustelu on osa Henna Lainisen tohtorin opinnäytetyötä, jota ovat tukeneet Tiina ja Antti Herlinin säätiö, Suomen Kulttuurirahasto ja Taideyliopisto. Keskustelun äänitys: Eero Nieminen.

Kuuntele keskustelu SoundCloudissa: Feeling the Climate: A Musical Discussion

 

Taiteen metsittymisestä
Kuva: Michaela Casková

Huhtikuu 2018

TAITEEN METSITTYMISESTÄ -JULKAISU ILMESTYNYT

Toimittamani sähköinen julkaisu Taiteen metsittymisestä – Harjoitteita jälkifossiilisiin oloihin (2018) on ensimmäinen suomenkielinen, jälkifossiiliseen ajatteluun liittyvä taiteellisten käytäntöjen antologia. Julkaisu on syntynyt Mustarinda-talolla syyskuussa 2017 pidetyn Taidetta luonnon ehdoilla? -symposiumin pohjalta. Julkaisussa symposiumin taiteilijat esittelevät Paljakanvaaralla syntyneitä taiteellisia kokeilujaan ja niiden myötä avautuvaa ajattelua. Symposiumin järjestivät Taideyliopiston Kuvataideakatemian tohtoriopiskelijat kuvataiteilija ja tutkija Markus Tuormaa sekä kuvataiteilija ja tutkija Henna Laininen. Järjestäjien lisäksi symposiumiin osallistuivat esitystaiteilija ja tutkija Saara Hannula, ympäristötaiteilija Timo P. Vartiainen ja kuvataiteilija Isla Peura.

Ympäristötuhon aikakaudella ekologiset kysymykset ovat nykytaiteessa yhä keskeisempiä: monet taiteilijat pohtivat työskentelynsä energiapohjaa, materiaaleja sekä suhdetta ei-inhimilliseen. Erityisesti symposiumin järjestäjiä kiinnosti, miten meneillään oleva siirtymä kohti jälkifossiilisia oloja näkyy taiteilijoiden työskentelyssä. Minkälaisia taiteen käytäntöjä alkaa syntyä, ja miten siirtymä vaikuttaa yksilön kokemukseen? Onko jälkifossiilisia oloja varten mahdollista harjoitella?

Jälkifossiilisuudella tarkoitamme tässä yhteydessä asteittaista ja hidasta siirtymävaihetta fossiilienergialle perustuvasta elämänmuodosta kohti fossiilienergian vähittäisen ehtymisen myötä syntyviä, toistaiseksi tuntemattomia oloja. Käytettävissä tai helposti saatavilla olevan öljyn määrä vähenee, ja öljyn hyötysuhde eli EROEI laskee. Koska jälkifossiilisuudesta ei juurikaan ole (jälki)teollisissa yhteiskunnissa käytännön kokemusta, on jälkifossiilisuuskin moniulotteinen ja pääosin spekulatiivinen ajatusrakennelma.

Kun taiteilija joutuu kyseenalaistamaan nykyisten taideinstituutioiden fossiilipohjaiset rakenteet ja kysymään myös oman työnsä mielekkyyttä, voi tapahtua metsittymistä. Julkaisun kirjoittajat pohtivat myös, voisiko taiteen metsittymisellä kuvailla niitä monimuotoisia prosesseja, joissa ei-inhimilliset ja materiaaliset olosuhteet nousevat taiteellisen työskentelyn keskiöön ja joiden seurauksena taiteen alue muuttuu.

Henna Laininen kirjoittaa julkaisun johdantoluvussa taiteen metsittymisestä – mitä metsittyminen mahdollistaa, ja mitä vaaroja siinä piilee? Saara Hannula käsittelee tekstissään (esitys)taiteelle ominaisia rajaamisen, kehystämisen ja esityksellistämisen käytäntöjä sekä niiden vaikutusta metsän kokemukseen. Markus Tuormaa tunnustelee osallisen ja kuvallisen maisemasuhteen eroa sekä vertailee fossiilienergialla tapahtuvan liikkumisen ja ei-teollisen liikkumisen vaikutusta maisemakokemukseemme. Kävelty matka avautuu aisteille eri tavoin, kun eristävät kumisaappaat vaihtaa maiseman omista materiaaleista valmistettuihin tuohivirsuihin.

Isla Peura tutkii tekstissään luopumista ja luopumisen rituaaleja osana siirtymää kohti jälkifossiilisia oloja. Miten valokuvaamisesta luopuva valokuvataiteilija kohtaa pimeyden oleskellessaan ilman keinovaloa öisessä metsässä? Timo P. Vartiaisen työskentelyssä keräily ja esteettinen kokemus kietoutuvat yhteen. Luonnonantimien kerääminen turvaa selviytymistä mutta tarjoaa samalla nautintoja kaikille aisteille. Yhteisillä retkillä ahkerasti harjoitetut taidot säilyvät ja välittyvät nuoremmalle sukupolvelle. Henna Laininen tutkii toisessa tekstissään, miten kasvin kanssa kirjoittaminen tai sen mahdottomuus vaikuttaa kieleen ja kirjoittajaan.

Taiteen metsittymisestä -julkaisun on kustantanut Taideyliopiston Kuvataideakatemia, ja julkaisu on luettavissa Taideyliopiston HELDA-julkaisuarkistossa: http://hdl.handle.net/10138/233783

Comments are closed.