Tarkennan näkökykyäni kirjoittamalla. Vuosina 2002-2009 esiinnyin runoperformanssiryhmä Ihoteollisuuden kanssa puistoissa, kaduilla ja kapakoissa. Halusimme vapauttaa runouden ihmisten keskelle ja melkein rikoimme kristallit kustantajan olohuoneessa. Esiintymisen polte vei ulkomaille saakka: vuonna 2008 edustin Suomea Berliinin International Slam Revue -lavarunouskilpailussa. Runojani on julkaistu Ihoteollisuuden antologiassa Hellyyden kiertotie (Sanasato 2007) ja MotMot-antologiassa (WSOY, 2004).

______________________________________________________________

Tyhjenevän koulupihan yksinäisyys,
luokkahuoneen yksinäisyys illalla.
Vanhempien kohtaamisen yksinäisyys,
vanhemmista luopumisen yksinäisyys.
Liikkeen yksinäisyys levossa.

Uneen vajoavan yksinäisyys tunkkaisella peitolla
rakastetun kasvot unen läpi: hän on tullut yksin,
lähtee yksin, tietää sen.

Lepakkojen huikaiseva yksinäisyys lennossa.

”Täällä asui ihmisiä ennen meitä?”,
ihmettelee poika koulussa. Hän säikkyy
täytettyjä eläimiä lasikaapissa, niihin kerrostuvaa aikaa.
Niillä opetetaan, minä sanon, mikä kuolee
mikä elää, miten tunnistetaan kettu. (Sitä mennään päin
se hämmästytään, sen roihuavan hännän yksinäisyys
polttaa meitä.) ”Siis täytyy varoa”, sanoo poika

ja piiloutuu paitansa sisään.

Ensilumen yksinäisyys portaalla,
lohduttavan kosketuksen yksinäisyys.
Metsän yksinäisyys kun se muistaa meidät,
rakennusten uskollinen yksinäisyys.

– Henna Laininen, antologiasta Hellyyden kiertotie –